Bloggaaminen käy työstä

Syksyllä julkaistavat verotiedot tietävät monelle uteliaalle juhlahetkeä. Kerrankin pääsee ihan luvan kanssa tutkimaan, kuinka paljon tutut tienaavat. Viime vuosien varrella perinteisten ammattien lisäksi listoilla on vilkkunut yhä enemmän sosiaalisen median ammattilaisia, kuten bloggaajia ja tubettajia. Modernien medioiden sisällöntuottajista on tullut vakavasti otettavia ammattilaisia, eikä bloggaamista enää pidetä samanlaisena puuhasteluna, mitä esimerkiksi kymmenisen vuotta sitten tehtiin.

Blogista voi tehdä itselleen uran, mutta ilmaiseksi yhteistyökuviot, paksu palkkapussi ja täysi kalenteri verkostoitumistapahtumineen ei tule. Mitä kaikkea pitää ottaa huomioon, jos aikoo perustaa blogin ja ehkä myös hyötyä siitä taloudellisesti?

Sisällön ideointiin kannattaa käyttää aikaa

Päällisin puolin blogin pitäminen vaikuttaa helpolta: kirjoita teksti itseäsi kiinnostavasta aiheesta, ota pari kuvaa ja paina Enteriä. Todellisuudessa useimmat julkaisut vaativat yllättävän suuren määrän työtä, joka ei välttämättä näy blogien lukijoille mitenkään, mutta jonka puutteen huomaa. Varsinaista blogin perustamista olemme käsitelleet toisessa artikkelissamme. Kun kaikki tekniset seikat ovat kunnossa ja esimerkiksi blogin nimi ja osoite päätetty, on aika tuottaa varsinaista sisältöä.

Blogissa käsiteltävät teema, blogin tarkoitus ja aihepiiri sekä tavoiteltava yleisö vaikuttavat paljon siihen, millaista sisältöä kannattaa ylipäätään ideoida. Jos bloginsa haluaa nopeasti ihmisten tietoisuuteen, kannattaa valita aihe, jota ei ole muualla liiemmin käsitelty. Tyhjä blogi ei houkuttele ketään seuraamaan tulevia päivityksiä, joten on hyvä idea julkaista muutama juttu valmiiksi ennen blogin varsinaista mainostamista. Yksi keino on kirjata ylös kaikki ideat, jotka mieleen juolahtavat – tässä vaiheessa ei kannata olla turhan itsekriittinen, sillä ideoita voi aina jatko jalostaa ja ne voivat inspiroida käsittelemään muita asioita. Säilytä lista ja täydennä sitä aina sopivan hetken tullen.

Hakukonemarkkinoinnin näkökulmasta on hyvä julkaista pitkiä tekstejä, jopa noin 1 700 sanan kirjoituksia. Lisäksi materiaalia voisi olla hyvä olla valmiina lukuisia artikkeleja. Silloin tällöin julkaistavat tekstit eivät varsinaisesti nopeuta sivuston listautumista kärkipään blogina.

Mitä bloggaajan tulee tietää markkinoinnista

Nykyajan digimaailmassa digimarkkinointi kuuluu käytännössä joka sektorille. Olitpa sitten puuseppä, insinööri tai bloggaaja, voit hyötyä verkon tuomista markkinointimahdollisuuksista. Bloggaajan työ on todennäköisesti visuaalista, joten monikanavamarkkinointi voi olla oikea lähestymistapa. Tämä tarkoittaa esimerkiksi Instagramin, Snapchatin, Twitterin ja Facebookin valjastamista varsinaisen blogin rinnalle. Kanaviin olisi hyvä päivittää materiaalia ainakin kerran päivässä, jotta lukijat huomaavat bloggaajan olevan aktiivinen sisällöntuottaja. Julkaistava materiaali voi olla käytettävästä kanavasta riippuen esimerkiksi lyhyitä videopätkiä tai syväluotaavampaa materiaalia vaikkapa itse bloggaajasta. Kiinnostava persoona löytää kyllä lukijakuntansa, oli käytettävä kanava mikä tahansa mainituista sosiaalisen median alustoista.

Sisältömarkkinointi on myös avainasemassa blogin nousemisessa hakukoneiden listauksessa mahdollisimman ylös. Verkosta löytyy lukuisia vaihtoehtoja, jos bloggaaja haluaa tutkia eri hakusanoja ennen julkaisujaan. Toisaalta jos blogin tai julkaisujen aihepiiriä ei ole käsitelty juurikaan verkossa, voi myös ilman hakusanojen tutkimista nousta korkealle. Jos bloggaajalla on mielessä monenlaisia aiheita, voi olla syytä rajata osaa aiheista eri blogeihin. Tällöin välttyy blogin sekasotkulta, jossa aiheet heittelee pitsinnypläyksestä autojen korjaamiseen. Eri blogeja voi myös sopivissa kohdin linkata toisiinsa, joka onkin suositeltava toimenpide, etenkin jos aiheet ovat lähellä toisiaan ja blogit ovat suosittuja sekä omilla domaineillaan.

Blogin valjastaminen rahantekokoneeksi

Kirjoittaja voi tienata lukuisilla eri vaihtoehdoilla. Ensin olisi toki syytä keskittyä luomaan arvokas brändi omalle sektorille. Oli blogin aihe mikä tahansa, menestyvä bloggaaja tarvitsee lukijoita. Mielenkiintoisen sisällön sekä bloggaajan kiinnostavan persoonan lisäksi lukijoita voi houkutella esimerkiksi erilaisilla arvonnoilla. Niihin voi joutua alkuun sijoittamaan omaa rahaa, mutta sijoitukset maksavat todennäköisesti itsensä takaisin hyvin nopeasti. Ihmiset rakastavat ilmaisia tavaroita, ja jo pienelläkin palkinnolla voi suuri merkitys blogin lukijakunnan kasvattamisessa. Esimerkkejä löytyy vaikkapa Facebookista, jossa monen sivuston Facebook-sivut kasvattavat lukijamääriä arvonnoilla. Aloitteleva bloggaaja voi helposti käydä tutkimassa, mitä muut tekevät.

Blogin saa tuottamaan rahaa melko helposti. Esimerkiksi Googlen mainokset ovat nykyään hyvin personoituja, ja tuottavat lukijalleen arvoa aiemman häiritsevän keskeytyksen sijaan. Toisaalta osa lukijoista ei pidä minkäänlaisista mainoksista. Voi olla hyvä huomioida kaikenlaiset lukijat, ja tuottaa julkaisuja mainoksilla sekä ilman mainoksia. Itse blogi voi myös olla täysin ilman mainoksia, mutta vakiintuneelle lukijakunnalle voi tarjota mahdollisuutta ostaa käyttöoikeus blogin niin sanottuun sisäpiiriin, jossa lukija saa rahanarvoista tai muuten merkityksellistä sisältöä. Tällöin toki täytyy ottaa huomioon, etteivät asiakkaat maksa turhasta tiedosta vaan sisäpiirin sisältö täytyy jollain tapaa olla todella merkityksellistä.

Ahkeralle bloggaajalle verkko on aarreaitta

Kuten mainittua, paperilla kaikki näyttää helpolta merkittävienkin rahasummien saamiseksi. Toisaalta bloggaaminen vaatii jatkuvaa työtä etenkin alkuvaiheessa. Omat kiinnostuksenkohteet eivät välttämättä kohtaa maksavien asiakkaiden kiinnostuksenkohteiden kanssa. Toisaalta voiko bloggaaja menestyä, ellei kirjoita juuri omista lempiaiheistaan?

Aloittelevan bloggaajan kannattaa pohtia, mihin on todella valmis. Haluaako kirjoittaa mahdollisesti menestyvistä aiheista vai olisiko parempi keskittyä omaan nicheen, josta kirjoittaminen tuottaa lähinnä kirjoittajalle iloa. Joka tapauksessa verkossa eri aihepiirien julkaisujen kokeileminen on tehty helpoksi. Ilmaiseksi tai ainakin lähes ilmaiseksi voi perustaa hyvinkin näyttävän blogin kaikkine lisäkanavineen, mitkä kaikki tuottavat arvoa lukijalle.